Hei kaikki te kolme ihmista, jotka seuraatte mun blogia . Talla kertaa olen paremmissa tunnelmissa kuin edellisen projektin jalkeen. Edellinen projekti loppui pari paivaa sitten ja paatin viimeisina paivina, etten lahde naina vapaapaivina roadtripille. Olen ollut taalla melkein 9 viikkoa ja tuntuu, etta univelkaa on kertynyt aika runsaasti viime viikkoina. Roadtripeille ei tule nukuttua tarpeeksi eika valilla myoskaan projekteissa, joten naina vapaapaivina aion todella nukkua. Kuulostaa ehka holmolta kayttaa aikaa nukkumiseen, kun on taalla kokemassa uusia asioita ja tapaamassa uusia ihmisia, mutta en usko, etta olen kohta enaa kovin viihdyttavaa seuraa, jos joudun karsimaan univelasta viela pitkaan.

Viime roadtripin aikana aloin karsimaan kummallisista paansarky- ja naonsumeentumiskohtauksista, jotka etaisesti muistuttaa migreenin alkamista, mutta ilman auraa. Migreenistahan ma olen karsinyt suurimman osan elamastani, jonka e-pillerit tosin onneksi pitaa hyvin aisoissa. Tama on kuitenkin ollut jotain uutta ja "kohtaukset" tulee ja menee ja kestaa noin tunnin kerrallaan. Ikavaa tassa on se, etta se luonnollisesti vaikuttaa mun mielialaan ja sosiaalisuuteen jollain tavalla ja kun en myoskaan tieda, mista nama johtuu, oon aavistuksen huolissani. Yhtena epailyksena on, etta kemikaalit, joita ollaan kaytetty, kun ruiskutetaan tulokaskasveja,vaikuttaa jollain tavalla mun keskushermostoon, joka kuulostaa ehka pelottavimmalta vaihtoehdolta. Toisena vaihtoehtona epailen, etta mun hartiat ja niska on vaan yksinkertasesti jarjettoman jumissa kannettuani 15 kilon kemikaalireppua selassa yli kaks viikkoa. Mita ikina se onkaan, toivon todella, etta paasen naista pian eroon.

Yhtena syyna siihen, miksi en lahde roadtripille on, etta olen oikeastaan nahnyt jo kaiken lahistolla (eli noin 6 tunnin sateella :). Aika moni lahtee projektiin jo maanantaina, joten pitkalle parissa-kolmessa paivassa ei kerkea, jos viela haluaa olla paikan paalla jonkin aikaa. Noin 10 ihmista lahti tanaan Vegasiin ja olisin ollut tervetullut liittymaan niiden matkaan, mutta Las Vegas ei ole paikka, johon valttamatta haluan menna toista kertaa.

Ehka suurimpana syyna, miksi en lahde roadtripille on se, etta tana viikonloppuna moni mun tuttu palaa takaisin kotiin. Mulle tama viikonloppu tulee olemaan ehka haikein kaikista, koska pari mulle todella laheiseksi tullutta tyttoa lahtee kotiin huomenna ja sunnuntaina. Haluan viettaa mahdollisimman paljon aikaa niiden kanssa ennen niiden lahtoa. Valitettavasti monsuunikausi sotkee meidan suunnitelmia talla hetkella. Flagstaffissa ei paljon ulkona tarvii olla, koska taalla sataa ja ukkostaa vahan valia. Eilen illalla meijan oli tarkoitus grillata yhden A CE:n asuntokompleksin pihalla, mutta paadyttiin kokkaamaan sisatiloissa. Todella positiivista oli, etta illassa mukana oli noin 30 ihmista, joista lahes kaikki tunsin ennestaan. Tanaan olisi viela tarkotus lahtea ulos illalla ja jattaa jaahyvaiset muutamalle ihmiselle.

Puhuttiin eilen ja tanaan siita kuinka ACE jarjestona tietylla tavalla on tosi nurinkurinen. Talla jarjestolla on miljoona erilaista saantoa, mutta tuntuu, etta kaikki saannot ei ole ihan samanarvoisia. Projekteissa ihmiset voi laiskotella aika vapaasti ja jattaa tiskaamatta ja kokkaamatta, mutta jos jarjeston isot pomot saa tietaa, etta talossa juodaan alkoholia, niin jarjestosta lentaa ulos valittomasti. Mulla ei onneksi ole paljon kokemusta laiskoista ihmisista, mutta muissa projekteissa tata tapahtuu. Kaikki ohjaajat ei myoskaan arvosta meidan tyota niin paljon kuin pitaisi ja vaatimukset on joskus tosi kovia, vaikka me ollaan loppujen lopuksi vapaaehtoistyontekijoita eika ilmaista orjatyonvoimaa. Joissakin projekteissa tuntuu myos, etta meita kohdellaan kuin pienia lapsia. Myonnan kylla, etta toisinaan mustakin tuntuu, etta tyoskentelen kakaroiden kanssa, jotka tulee suoraan aidin luota ja odottaa, etta taalla kaikki tehdaan niiden puolesta. On tietysti ymmarrettavaa, etta kun mulla on ikaeroa nuorempiin 10 vuotta, jossainhan se taytyy nakyakin. Mutta toisinaan mut yllattaa se kuinka ihmiset ei ota selvaa asioista etukateen tai kuinka paljon tahan ottaa osa ihmiset, joilla ei ole minkaanlaista kokemusta ruuanlaitosta tai telttailusta jne.. Tarkoitus ei ole olla negatiivinen ja suurimmaksi osaksi olen nauttinut olostani taalla. Itse toimisin monissa asioissa hyvin eri tavalla, jos pelaisin isommassa roolissa taalla, mutta onneksi en pelaa.

Edellinen projekti sujui huomattavasti aiempaa New Mexicon projektia paremmin. Tajusin enemman taman projektin jalkeen, etta myos ohjaajassa oli edellisella kerralla vikaa enemman kuin aiemmin osasin ajatellakaan. Kun tanne tulee tyoskentelemaan, tarkoituksena suurimmalla osalla on tehda raskasta ruumillista tyota. Kun ohjaaja antaa liikaa vapauksia, homma lahtee helposti kasista ja ihmisista tulee laiskoja. Koko asetelma oli huono mun kannalta ja ehka toisessa asetelmassa olisin myos tullut tiettyjen ihmisten kanssa toimeen paremmin. Tavallaan olen kuitenkin tyytyvainen, etta koin myon huonomman projektin, koska nyt tiedan, mitka mun vahimmaisvaatimukset projektissa on. Nyt paattyneessa projektissa olin siis tekemassa samaa hommaa kuin edellisella kerralla, mutta eri New Mexicon osassa eri porukassa. Bosque delissa, jossa talla kertaa oltiin, lampotila on huomattavasti korkeampi ja hyttysten maara sietokyvyn rajamailla. En nukkunut monena yona kovin hyvin, koska lampotila ei laskenut yollakaan alle 25. Meidan leirintaalue oli myos sopivasti hyvin lahella junarataa ja joka kerta, kun juna ohitti leirintalaueen, ma herasin. Ekana paivana istuttiin autossa kiertamassa alueet, joissa meidan oli tarkoitus tyoskennella ja tien ylitti puuma. Ma en tietenkaan nahnyt sita, koska puuma oli mennyt jo jonnekin ryteikkoon, kun ma reagoin meidan valvoja Jasonin kommenttiin " is that a mountain lion?". Nahtiin myos kojootteja pari kertaa seka lukuisia maantiekiitajia (mika ikina sen virallinen nimi onkaan). Kyseinen lintu ei kylla patkaakaan muistuta piirretyn lintua muuten kuin juoksutyyliltaan. Vikana paivana paastiin koskettamaan kalkkarokaarmetta, koska meidan leirintaalueella tyoskenteli useita biologeja, joista yksi seuraa kalkkarokaarmeita radiolahettimien avulla. Tama tutkija oli juuri pyydystanyt yhden kalkkarokaarmeen, jota paastiin ihailemaan lahempaa ja kuuntelemaan sen aggressiivista varoitusaanta.

Tyona projekti siis oli samaa hommaa kuin edellisella kerralla, mutta tyo oli huomattavasti paremmin organisoitua. Meidan ohjaaja Jason on aika isossa roolissa ACE:ssa eika tyoskentele enaa juurikaan ohjaajana, mutta viihtyi tassa projektissa todella hyvin. Jason on ehdottomasti hauskin, mutta suuttuessaan myos pelottavin ohjaaja. Meita oli tallakin kertaa ainoastaan 6, joista 3 oli uusia. Mina, Karl ja Chris oltiin oltu useammassa projektissa ja saatiin kuulla, etta Jason oli erityisen mielissaan siita, etta me kolme oltiin projektissa, koska kuulemma ollaan saatu aiemmin todella hyvaa palautetta meidan ohjaajilta . Osittain taman takia olen seuraavaksi menossa kuukauden projektiin, jonne yleensa laitetaan kaikki parhaat tyontekijat.  Kuukauden projekti kaytannossa tarkoittaa sita, etten palaa Flagstaffin ennen projektin paattymista ja me vietetetaan samassa porukassa myos vapaapaivat. Kuukauden projektit on yleensa aika kaukana Arizonasta, joten vapaapaivina tulee matkustettua paikkoihin, joihin tuskin muuten tulisi mentya. Talla hetkella mun olisi tarkoitus lahtea Guadaloupe Mountains-nimiseen paikkaan Texasiin, mutta tama ei ole viela 100% varma, koska ACE:lla on vaikeuksia saada ihmisia toiseen kuukauden projektiin Rocky Mountainsille Coloradoon.  Joka tapauksessa tama projekti tulee olemaan mun viimeinen ja sen jalkeen matkustelen viela pari viikkoa ennen kuin palaan kotiin.

Kirjoittelen seuraavalla kerralla meidan edellisesta roadtripista, koska mun aika loppuu kesken.