Viimeinen projekti on vihdoin takana ja mun aika ACE:ssa paattyy, kun maanantaina suuntaan nenani kohti Kaliforniaa. Olen enemman kuin tyytyvainen, etta projektit on nyt takanapain. Seka henkinen etta fyysinen vasymys alkoi olla ajoittain lahes sietamatonta vikassa projektissa ja myos valtaosa mun kavereista on joko lahteneet tai lahtee tulevana viikonloppuna kotiin. Kun oltiin lahdossa reilut kolme viikkoa sitten Guadalupelle, mua odotti seka Roman, Chris etta tanskalainen Mads niiden asunnolla, josta aina noudetaan ruoka projekteihin. Halasin niita kaikkia hyvastiksi, mutta Romanin hyvasteleminen oli todella vaikeeta ja itkin autossa varmaan ensimmaiset 15 minuuttia. Osasin kylla odottaa sita, mutta se oli silti tuhottoman vaikeeta. Olin jo edellisena iltana itkenyt saatuani viestin Romanilta, jossa Roman sanoi mun olevan yksi sen suosikeista. Taman jalkeen jouduin viela hyvastelemaan kamppikseni Jennien ja myos Jennie itki. Taalla tuntuu, etta ihmisiin sitoutuu jotenkin eri tavalla ja osittain siksi myos hyvastien jatto on vaikeempaa. On ihan eri asia viettaa ihmisten kanssa 24 tuntia vuorokaudessa kuin nahda niita pari tuntia muutaman viikon tai kuukauden valein. Tuntuu, etta tietylla tavalla ne on mun perhe taalla. Toki osaksi hyvastien jatto on vaikeeta siksi, ettei voi olla varma, nakeeko kyseisia ihmisia enaa koskaan uudestaan.

Projektin ensimmaisena viikkona muhun iski epatoivo, koska me vaellettiin paivittain yli 10 mailia (n. 16km), jonka lisaksi viela varsinaisen tyoskentelyn aikana kaveltiin noin 3 mailia (n. 4.8km) Olin joka paiva viimeinen, kun vaellettiin ylamakeen ja vaikka tiesin, etten ole yhta hyvassa fyysisessa kunnossa kuin haluaisin, niin yllatyin siita kuinka raskaalta pari ekaa paivaa tuntui. Olin jo ihan valmis lahtemaan kotiin ekan 8 paivan jalkeen, koska mun koko kroppa ja myos mieli oli aivan puhki. Mun pohkeet ja reidet ei ole ikina olleet niin kipeat eika jalat ja varpaat niin rakoilla & vesikelloilla. Olin jo tehnyt paatokseni keskeyttaa ACE-aikani meidan vapaapaivien aikana, mutta jotenkin en vaan saanut sita ulos suustani ja paatin sitten kuitenkin jaada.

Odotin etukateen seuraavan viikon olevan yhta helvettia. Ekana paivana vaellettiin rinkka selassa yhteensa 5 mailia, josta noin 3,5 mailia ylamakeen. Jatin kaytannossa kaiken taakseni minka pystyin ja otin mukaan vaan aivan valttamattomat tavarat, mutta silti rinkka painoi aivan liikaa. En ollut etukateen vakuuttunut, etta selviaisin vaelluksesta. Vaellus oli todella raskas, mutta se oli sita "onneksi" myos muille ja olin lopulta ylpea, etta selvisin siita ilman suuria hankaluuksia. Tokana viikkona tyoskentely oli huomattavasti yksitoikkoisempaa, mutta myos vaelluksia oli selvasti vahemman. Ekana viikkona meilla oli kaytossa jaakaappi, autotalli sadesuojana, kunnon vessat ja juokseva vesi, joten jonkinlainen henkilokohtaisen hygienian yllapito oli myos mahdollista. Tokana viikkona tyo oli onneksi kevyempaa ja suihkun puuttuminen ei tuntunut kovin pahalta. 8 paivaa ilman suihkua oli kuitenkin kokemus ja erityisesti hiuksille se tuntui olevan aikamoinen rasite.

Guadalupella tyo ei ollut lopulta kovin mielekasta. Yhta paivaa lukuunottamatta eli noin 14pv kitkettiin samaa hiton rikkaruohoa kuin mun ekassa projektissa. Hyva puoli tassa projektissa oli, etta meijan ei tarvinnut koko ajan kyykkia  maassa vaan paastiin myos kayttamaan tyokaluja rikkaruohojen kitkemiseen. Meille lupailtiin etukateen, etta paastaisiin ekalla viikolla myos tekemaan jonkinasteista aidanrakennusta ja kivisia vesiesteita, mutta tama lopulta rajoittui ekan viikon vikaan paivaan. Olen tyytyvainen, jos mun ei koskaan enaa tarvi nahda kyseista rikkaruohoa elamassani, kun jatan taman maan taakseni (kyseista kasvia meinaan on myos Flagstaffissa). Meidan projektikumppanit oli todella kiitollisia meidan tekemasta tyosta ja saatiin vikana paivana kakkua ja jatskia, kun palattiin takasin sivilisaation pariin. "Paras" juttu kuitenkin oli t-paita, jonka etumuksessa on kuva ukontulikukasta eli tasta samaisesta hemmetin kasvista, jota oltiin kitketty yli kaks viikkoa. En ikina paase siita kasvista eroon, jos haluan pitaa t-paitani..

Olin projektin tokana viikkona etukateen vakuuttunut, etta syominen projektissa tulee olemaan vastenmielista, koska backcountry-projekteissa tuoretta ruokaa ei juuri voida ottaa mukaan, koska jaata ei ole saatavilla lisaa mistaan 5 mailin sateella ja myos muulien pitaa pystya kantamaan meidan ruuat (tosiaan, meilla oli muutama muuli, jotka kantoi meijan veden ja ruuan leirintaalueelle). Muutenhan projekteissa ruoka on ollut enemman kuin tyydyttavaa ja olen yllattynyt kuinka paljon hedelmia ja vihanneksia meilla on normaalisti tarjolla. Lopulta ruoka kuitenkin myos backcountryssa oli ihan siedettavaa, joinain paivina jopa hyvaa. Vikoina paivina meilla ei ollut muuta leipaa enaa tarjolla kuin tortilloita, jotka oli ehka elamani hirveimpia tortilloita koskaan. Myoskaan aamupalassa (kaurahiutaleet keitetyssa vedessa - ei juuri mitaan tekemista kaurapuuron kanssa) ei ollut hurraamista, mutta se oli silti edelleen siedettavaa.

Guadalupe oli yksi kolmesta kuukauden projekteista, jotka alkoi samoihin aikoihin. Rocky ja Smoky Mountainsilla tyo on ehka mielekkaampaa, mutta meilla oli ehdottomasti paras saa. Smokiesilla satoi paivittain, me saatiin vetta kahtena tyopaivana ja yhtena vapaapaivana, joka kolmessa viikossa oli hyvin vahan. Paivat oli myos miellyttavan lampimia, ei liian kuumia ja erityisesti backcountry-viikolla yot oli tosi viileita (oltiin noin 2700 metrin korkeudessa), joten nukkuminen sujui paljon paremmin kuin New Mexicossa. Mentiin tokalla viikolla yleensa jo ennen yheksaa nukkumaan, joten sain myos hyvat 8-9 tunnin younet lahes joka yo.

Hyva puoli vikassa projektissa oli myos ihmiset. Tultiin kaikki hyvin toimeen keskenaan ja erityisesti tokalla viikolla meilla oli toiden jalkeen tosi hauskaa. Myos meidan ohjaaja Nick rentoutui vikalla viikolla huomattavasti ja me lopetettiin tyot useana paivana jopa pari tuntia etuajassa. Toka vikana paivana me vaellettiin Texasin tokaksi korkeimmalle huipulle ja vietettiin siella nauttien maisemista melkein tunnin ajan. Vika tyopaiva aiheutti mulle melko paljon sydamentykytyksia, koska ma nain kolme kalkkarokaarmetta saman paivan aikana - tama oli siis ainoa paiva, kun niita nahtiin ylipaansa. Ekan kaarmeen naki kaikki, koska se oli parkkeerannut itsensa sopivasti polun viereen, jota kuljettiin. Tokan nain hyvin lahella paikkaa, jotka kaytettiin ns. ulkoilmavessana enka ollut tasta kovin mielissani, kun olin aiempina paivina kavellyt samassa paikassa flipflopeissa polvenkorkusessa ruohossa. Vika kaarme oli kuitenkin aikeuttaa mulle sydankohtauksen, koska melkein astuin sen paalle!

Kahden tyoviikon valissa meilla oli 5 vapaapaivaa, joista ekat pari paivaa oltiin Santa Fe:ssa New Mexicossa. Siella mulle oli tarkeinta lahinna pesta pyykkia, paasta suihkuun, syoda kunnon ruokaa ja nukkua kunnon sangyssa. Eka motelli, johon mentiin ei ollut kovin vakuuttava. Oltiin keretty olemaan siella reilu tunti, kun kaksi vihasta hotellin henkilokuntaan kuuluvaa naista tuli kiukuttelemaan siita kuinka oltiin maksettu liian vahan huoneista. Lisasumma ei sinaansa ollut suuri per larvi (n. 8$), mutta tapa, jolla naiset esitti asian, oli tosi toykea. Ma en kuullut koko keskustelua, mutta ilmeisesti meista kukaan ei saanut suunvuoroa, nama naiset vaan syytti meita ja oli todella naurettavia. Me patettiin lahtea motellista ja mentiin toiseen, joka oli huomattavasti luotettavamman olonen. Santa Fe kaupunkina oli pieni, tosi meksikolainen kaupunki, josta jollain tavalla pidin, mutta ehdottomasti meidan vapaapaivien kohokohtia oli White Sands ja Carlsbad Caverns. White Sandsista mulla on Facebookissa paljon kuvia. Kyseessa on siis valkoset hiekkadyynit, jotka on muodostuneet kipsikristalleista. Paikka oli erityisen vaikuttava auringonlaskun aikaan. Carlsbad Caverns on suuri luolasto, jossa asuu paljon lepakoita. Luolastoon voi kavella sisaan ja koska vaellus oli etukateen luokiteltu uuvuttavaksi olin ihan varma, etta olen aivan kuollut kun paasen ylos luolista. No, vaellus pohjalle kesti reilun tunnin, mutta ylos tultiin HISSILLA. Kai se on se hissimatka sitten,joka on uuvuttava. Carlsbad Cavernista mulla on monta kuvaa, mutta koska sisalla oli niin pimeeta, kuvat ei ole kovin hyvia. Tassa yksi linkki pariin kuvaan: http://www.photoseek.com/swusa9.html Illalla nahtiin myos kuinka tuhannet lepakot lentaa ulos luolista, joka oli ihan makeeta ensimmaiset 5 minuuttia. Paluumatkalla Guadalupelta mentiin paikkaan nimelta Petrified Forest, joka oli ihan ok. Kyseessa ei siis ole varsinainen metsa vaan joukko erilaisia kivimuodostelmia. Tehtiin yksi lyhyt noin mailin vaellus, joka oli jalleen luokiteltu uuvuttavaksi. Valmistauduin henkisesti olemaan aivan poikki vaelluksen jalkeen, mutta ma en ihan tosi tieda, mista nama jenkit luokituksena repii. Vaelluksessa kaytannossa oli tasan yksi lyhyt alle 50 metria pitka maki, muuten koko tie oli lahes taysin tasasta. Kai nama luokitukset tekee ylipainoiset amerikkalaiset, joiden keskivauhti ja -kunto on ihan eri luokkaa kuin keskivertoeurooppalaisen.

Koen, etta nyt on hyva aika lahtea ACE:sta. Aika paljon on tapahtunut sina aikana, kun ollaan oltu poissa. Meidan toimisto muutti aika kauas keskustasta ja asioiden hoitaminen on hankaloitunut taman takia. Meidan huoltomies lahti menemaan ja meilla on uusi hyvin rasittava huoltomies, jonka takia me hinkattiin joka hemmetin tahra meidan pakettiautosta, kun palattiin takasin projektista. Myos kaksi ohjaajaa on lahtenyt ACE:sta, toinen, koska kihlautui tyttoystavansa kanssa Englannissa ja toinen, koska on ilmeisen kyllastynyt ACE:en. Ymmarran taman syyn, mutta kyseinen ohjaaja oli vikassa projektissaan kuulemma taysin kusipaa. Eihan se vapaaehtoistyontekijoiden vika ole, jos ACE tokkii.

Vaikka tama on mennyt valilla valittamiseksi, niin olen silti nauttinut taalla olosta. Olisin tyon puolesta voinut valita vikan projektini paremmin, mutta lopulta mikaan taalla tehty tyo ei kuulu mun intohimoihin. Tiedan, etta tama ei ole tyota, jota haluan tehda loppuelamani. Ihmiset on paljon tarkeampia ja ne tekee projektista joko hyvan tai huonon. Jenkkien ystavallisyys on yllattanyt positiivisesti joka paikassa. Lahes kaikki meidan projektikumppanit on olleet todella mukavia ja osoittaneet kiitollisuutta sita kohtaan, mita tehdaan. Oikeastaan ne osoittaa kiitollisuuttaan enemman kuin ACE. ACE tuntuu kohtelevan meita ja ohjaajia valilla kuin me oltaisiin niiden pelinappuloita ja me mennaan sinne, mihin ACE haluaa. Mun kaikki ohjaajat on kuitenkin omalla tavallaan olleet hienoja tyyppeja ja jopa projekteissa mulla on ollut hyvin vahan ihmisia, joista en ole pitanyt.

Matkustelu tuntuu aina aiheuttavan mussa jonkinlaista kasvamista ja itsetutkiskelua. Pohdin tata vikassa projektissa ja koen, etta suurimpina asioina, jotka taalla olen oppinut, on ollut se, etten tuomitse enaa ihmisia yhta helposti ensivaikutelman perusteella ja etta pystyn tulemaan todella erilaisten persoonallisuuksien kanssa toimeen, vaikka viettaisin niiden kanssa 24 tuntia vuorokaudessa. Taalla tapaa niin paljon erilaisia ihmisia ja myos paljon tyyppeja, joiden kanssa en ikina olisi voinut kuvitella tulevani hyviksi kavereiksi. Olen myos huomannut taalla entista enemman kuinka paljon kaipaan omaa rauhaa, vaikka viihdyn ihmisten kanssa. Mulle iso saavutus on ollut, etta pystyn olemaan heraamatta neljan hengen huoneessa, kun muut ihmiset tulee huoneeseen. Niin holmolta kuin tama voikin kuulostaa, mutta mulle vieraiden ihmisten kanssa samassa tilassa nukkuminen on yllattavan haasteellista.

Olo taalla on myos vakuuttanut mut siita, etten muuttaisi pysyvasti tahan maahan. Taalla on paljon hyvaa, mutta hyvin paljon asioita, joita en kunnioita tai jotka on tosi nurinkurisia. Ihmisten ystavallisyys - vaikkakin se joskus on hieman teennaista - on ehdottomasti asia, jonka ottaisin taalta mukaani, jos voisin. En myoskaan lahtisi tekemaan ihan vastaavaa tyota uudestaan, koska tama on jo nahty. Vapaaehtoistyohon lahtisin ilman muuta uudestaan, mutta haluaisin tehda tyota, jossa paasisin olemaan enemman elainten kanssa tekemisissa ja jossa tyo olisi ehka hieman vaihtelevampaa. Positiivista tassa kaikessa on ollut myos se, etta rahaa olen kuluttanut huomattavasti vahemman kuin mita odotin. Sita toki tulee kulumaan seuraavan parin viikon aikana, kun matkustelen Kaliforniassa, mutta silti jaan ehdottomasti alle budjetin. Taalla ei ruokaan kulu yhta paljon rahaa kuin Suomessa ja luonnollisesti koska vuokraa ei tarvitse maksaa, myoskin siina saastyy rahaa reilusti.

Suuntaan maanantaina siis Kaliforniaan. Tiistaina olen San Franciscossa, jossa vietan muutaman paivan ja sen jalkeen toivon mukaan suuntana on Yosemiten kansallispuisto, Los Angeles ja San Diego. 5.9 lennan kotiin L.A:sta. Ikavoin lukuisia asioita Suomesta - Janaa ja Nipsua luonnollisesti eniten - enka malta odottaa, etta paasen kotiin. Taalla ikavoin jopa TV:ta. Koirien, aitin ja kavereiden jalkeen kaipaan kuitenkin eniten suomalaista ruokaa, erityisesti ruisleipaa ja kunnon juustoa. Kirjotan mahdollisesti viela blogia kerran ennen Suomeen tuloa, mutta ellen nain tee, niin nahdaan Suomessa!