Huomenna alkaa vika projekti ja mun fiilikset siita vaihtelee paivittain. Olen enemman kuin tyytyvainen, etta paatin jaada Flagstaffiin vapaapaiviksi, vaikka ilmat tosin olisi voinut olla paremmat. Oon nukkunut joka yo vahintaan 8 tuntia ja viettanyt hyvin paljon aikaa ihmisten kanssa, joita en nae enaa taman paivan jalkeen. Itkin ekaa kertaa perjantaina, kun hyvastelin hyvan kaverini Birten seka Karlin, jotka molemmat lahti kotiin lauantaiaamuna. Lauantaina kaytiin leffassa kattomassa Inception ja sen jalkeen hyvastelin jalleen hyvan kaverini Hannan. Eilen kavin sanomassa heipat Seanille, joka aloitti taalla samaan aikaan, mutta lahtee ennen kun tulen takasin Guadalupelta. Kurja fiilis iski vasta kotona, koska Sean on ehdottomasti ollut yksi mun suosikeista. Tanaan pitaa hyvastella viela pari muuta, joita tuskin enaa naen ainakaan tassa maassa ja luulen, etta tama ilta tulee olemaan aika rankka, koska seka Roman etta Chris on olleet mulle todella tarkeita taalla ollessa. Roman on vasta 20 ja Chris 19, mutta molempien kanssa tulen ihan alyttoman hyvin toimeen. Roman on jarjettoman kypsa ikaisekseen, todella kohtelias ja halaa mua aina, kun nakee mut. Chris taas on mulle vahan niin kuin pikkuveli, jonka kanssa kuittaillaan toisillemme vahan valia. Sean taas toisissa olosuhteissa olisi ehdottomasti ihminen, johon voisin ihastua: todella ulospainsuuntautunut, jarjettoman hauska ja huolehtivainen. Voisinpa ottaa niista edes yhden mukaani Suomeen .

Nama vapaapaivat on siis menneet jotenkin sekavissa tunnelmissa. Kukaan mun hyvista kavereista ei ole tulossa Guadalupelle enka ole kaikista ihmisista, jotka sinne on tulossa, kovin vakuuttunut. Olisin toisaalta halunnut olla taalla, kun osa mun kavereista lahtee parin viikon paasta takasin kotiin, mutta aina ei voi voittaa. Guadalupe toisaalta vaikuttaa paikkana makeelta ja virallisten nettisivujen mukaan se on USA:n parhaiten sailytetty salaisuus, koska turistit ei sinne juuri mene. Aluksi olisin halunnut menna enemman Rocky Mountainsille, mutta kun kuulin, etta siella saattaa sataa lunta elokuussa enka tullut tanne asti nahdakseni lunta, kyseinen projekti ei ehka olisi ollut mun juttu.  Pidan myos todella paljon meidan ohjaajasta Guadalupella, joka on sama (Nick), joka oli mun ekassa projektissa. Laskettuani siis plussat ja miinukset yhteen, paasin aika tasoihin Rockiesin kanssa, joten kun mun fiilikset tasta nousee ehka nautin taas projektistakin enemman .

Edellisessa projektissa meita hemmoteltiin ihan liikaa, koska meilla oli siella nettiyhteys, biljardipoyta, mahdollisuus grillata ja suihkut, joiden kaytto tosin on pakollista, kun tyoskentelee kemikaalien kanssa. En ole viela ollut ns. backcountry-projektissa, jossa ei ole suihkuja, vessoja eika varsinkaan nettia. Backcountry-projektissa me myoskin leiriydytaan kauempana autosta, joka tarkoittaa vaeltamista kaikkien tavaroiden kanssa. Meilla onneksi on muuleja ja hevosia kaytossa, jotka kantaa meijan ruuat ja veden. Kaiken kaikkiaan tama tulee varmasti olemaan kokemus ja oudolla tavalla odotan sita, etta leiriydytaan todella alkeellisissa olosuhteissa.

Odotan myos sita, etta Guadalupella on hyvin todennakoista nahda elaimia luonnossa, koska siella ei todella ole paljon muita ihmisia meidan lisaksi. Edellisessa Nickin projektissa Nick oli ollut noin 5 metrin paassa mustakarhusta (http://en.wikipedia.org/wiki/File:Canadian_Rockies_-_the_bear_at_Lake_Louise.jpg) ja New Mexicossa Nick naki puuman eli ma toivon, etta Nickin onni nahda villielaimia potkii myos tassa projektissa.

Edellisella kerralla kirjottelin siita kuinka eri valmiudet ihmisilla on tullessaan tanne. Meidan edellisessa projektissa oli tyypillinen city-boy George Lontoosta, joka ekana paivana oli 45 asteen helteessa ilman minkaanlaista hattua, hyttysverkkoa ja hihat kaarittyna puoleen valiin kasivarsia. Georgen mukaan hyttyset ei pure sita eika George myoskaan pala. Kenellekaan ei varmaan tule yllatyksena, etta hyttyset taalla voi olla eri asia taalla kuin Etela-Euroopassa (Englannissa kuulemma ei ole hyttysia) eika UV-sateilykaan ole ihan sama juttu. Georgella oli lukuisia hyttysenpuremia naamassa ja myos Georgen naama paloi.. Loppuajan George istui jopa AUTOSSA hyttysverkko paassa. George myoskin karsi telttailusta ulkona ja kun kerroin siita kuinka suihkut on luksusta projekteissa, George sanoi ettei tieda kuinka parjaa muissa projekteissa, koska tarvii paivittaisen kasvopesunsa..  edes ma en tarvii paivittaista kasvopesua, vaikka olen nainen. Tama kaikki oli kuitenkin todella huvittavaa ja Chrisin kanssa naureskeltiin Georgelle vahan valia. Georgen oli tarkoitus menna aluksi kuukauden projektiin, mutta luulen, etta meidan ohjaaja Jason naki, ettei George ehka parjaisi siella ja George siirrettiin lyhyeeseen (8 paivan) projektiin .

Taalla on janna juttu huomata erilaisia asioita itsesta, jotka tulee hyvin esiin joko yksin ollessa tai viettaessa 24 tuntia samassa paikassa samojen ihmisten kanssa. Olen aina ollut todella itsenainen ja vaikka taalla todella arvostaa hetkia, jolloin saa olla yksin, se myos ahdistaa yllattavan nopeesti. Flagstaffissa asunnot on aika kaukana toisistaan ja kun oma asunto on tyhja ja ylakerrassa on yks ihminen, jota ei tunne, on "pakko" lahtea toisille asunnoille, joista kauempi on meidan asunnolta noin 50 minuutin kavelymatkan paassa. Taman takia olenkin viettanyt hyvin paljon aikaa Cedar-asunnolla, koska meidan kampalla ei juuri ole porukkaa, koska suurin osa on projektissa. Kavelin Cedarilta kotiin toissa yona, koska en saanut siella unta ja yllattavaa oli kuinka vahan ihmisia liikkui missaan kolmen aikaan yolla. Nain koko matkan aikana tasan kaks ihmista ja ehka saman verran autoja. Eihan tassa maassa ihmiset muutenkaan kavele juuri mihinkaan, mutta silti se yllattaa joka paiva kuinka kuollut kaupunki tama on auringonlaskun jalkeen. Lahdin nyt vahan harhateille alkuperaisesta aiheesta, mutta siis luulen, etta osittain yksin olo ahdistaa taalla enemman siksi, etta kotona ei ole TV:ta, internetia tms., joilla normaalisti tappaa aikaa kotona. Taalla huomaa kuinka paljon kaipaa jopa TV:ta. Taman takia lauantain leffailta oli luksusta eika vahiten siksi, etta Inception oli todella hyva leffa, joka tosin vaatii toisen katsomiskerran, koska aina jotain jaa ymmartamatta ilman tekstityksia.

Viimeksi ei ollut aikaa kertoa meidan edellisesta roadtripista, mutta siis alunperin tarkoituksena oli lahtea San Diegoon, Kaliforniaan. Suunitelmat kuitenkin muuttui, kuten yleensa, ja suunnattiin matka kohti Grand Canyonia, Antelope Canyonia, Lake Powellia, Bryce Canyonia ja Zionin kansallispuistoa.  Grand Canyon oli mahtava, mutta viela jai tunne, etta mun pitaisi vaeltaa siella nahdakseni se kunnolla. Tuntuu vaan, etta aika (ja hyvat ilmat) loppuu kesken, koska palaan takasin Arizonaan vasta 18.8. Zionissa tehtiin Narrows-niminen vaellus, josta kuvat kertoo enemman. Narrows on siis vaellus joessa. Veden oli tarkoitus oli polvenkorkusta, mutta sateen takia se oli ajoittain lahes vyotarolle asti. Meilla oli kuitenkin tosi hauskaa ja koska vesi ei ollut kovin kylmaa, siita pystyi nauttimaankin. Antelope Canyonille ei paase muuten kuin osallistumalla turistikierrokselle, koska kanjoni sijaitsee intiaanien mailla. Paikka oli sanoinkuvaamaton, mutta koska en ole turistirysien ystava ja meidan opas oli melko kypsahtanyt, olisin sen rahan ja ajan voinut kayttaa lopulta johonkin muuhunkin. Bryce Canyon oli jotain, mita en koskaan ennen ole nahnyt. Nain Wikipedia sen kuvaa "giant natural amphitheater created by erosion". On hammentavaa ja hammastyttavaa mita kaikkea luonto pystyy luomaan ja erityisesti Brycella ja Grand Canyonilla tuntui todella etuoikeutetulta nahda se kaikki.Mulle henkilokohtasesti neljassa paivassa nain monta paikkaa oli kuitenkin liikaa. Nautin kylla reissusta, mutta olin aivan jarjettoman vasynyt vikana paivana ja reissun jalkeen.

Mun pitaa lahtea viela jarkkailemaan asioita ja tekemaan viime hetken ostoksia ennen huomiseen projektiin lahtoa, joten paatan novellini tahan (ja nakojaan nettiaikakin loppuu kesken).