No niin.. uusi yritys. Kirjoitin pitkan patkan tekstia viime viikolla, mutta koko teksti katosi jonnekin. En sitten vaivautunut kirjoittamaan krapulapaissani uutta.

Lahdin tanne sen takia, etta tunnen olevani elamassani tietylla tavalla samanlaisessa tilanteessa kuin Australiaan lahdettyani. Suurin osa mun kavereista elaa vakituisessa parisuhteessa, paivat kulkee aina samaa rataa eika opiskelukaan ole ihan sita, mista joskus haaveilin. Elama ei jotenkin anna tarpeeksi enka ole niin onnellinen kuin haluaisin. Tietysti paljonhan tassa on myos itsella osaa, mutta jotenkin musta tuntuu toisinaan, etta Suomi tukahduttaa mut. Sain Australiassa ollessaani ihan alyttomasti, mutta kaikki, mita siella saavutin tuntuu kadonneen johonkin Suomessa olon aikana. Siksi mun oli vaan pakko paasta pois vahaksi aikaa, kun koiravahti (kiitos aiti!!) varmistui.

Jo nyt tuntuu, etta jotain on muuttunut enka ole ollut taalla kuin reilun viikon.. Kai se on osittain sita, etta ihmiset on luonnostaan kiinnostuneempia muista ihmisista matkustaessaan tai kun tulee toiselta puolelta maapalloa  - enka nyt tarkoita pelkastaan vastakkaista sukupuolta.

Saavuin L.A:han viime viikon maanantaina. Majoituin hostelliin West Hollywoodin alueelle ja hostellista jai pelkastaan positiivinen kokemus. Mun huonekaverit oli aivan mahtavia, pari aussia, kaksi englantilaista ja yksi japanilainen. Toisen englantilaisen kanssa kaytiin Walk of Famella, mutta valitettavasti nahtiin vaan betonisia tahtia ja pari feikki-Elvista, ei yhtaan aitoa julkkista - ainakaan ketaan, joka oltaisiin tunnistettu. L.A on ihan jees kaupunki, mutta kaikki on niin hajallaan, etta auto on kaytannossa pakko olla, jos haluaa nahda muutakin kuin Fast Food-ravintoloita ja massiivisia autoja (ne on jarjettoman suuria suomalaisiin autoihin verrattuna!). Kukaan ei kavele oikeastaan muualla kuin turistialueilla. Palaan matkani lopuksi viela L.A:han ja jos en silloin ole autolla, niin taytyy varmaan osallistua jollekin turistikierrokselle ja ehka paasen kaymaan myos Universal Studioilla.

L.A meni iltaisin lahinna bilettamiseksi. Hostelli jarjesti ahkerasti kaikenlaisia illanviettoja ja kiitos hostellin baarimikon karsin myos yhden aamun krapulasta. En ole ehka koskaan juonut niin vahvoja drinkkeja ja maksanut niista niin vahan. Meilla olin myos samana iltana USA-aiheinen tietokilpailu. Kilpailun myota tajusin kuinka vahan tiedan MITAAN Jenkeista..No ehka tieto lisaantyy taalla ollessa.

Sain kokea pari kertaa kaupungin turvattomuuden liikkuessani yksin kadulla, kun vanhemmat miehet pysahteli autolla tien viereen. Nice.. Ehka epamiellyttavin kokemus kuitenkin oli pitkan matkan bussiterminaali, josta siis suuntasin Arizonaan Flagstaffin kapunkiin. Olin bussiterminaalissa kuuden jalkeen aamulla nukuttuani ehka tunnin yolla, kun edellisen illan bileet venahti, koska en uskaltanut lahtea bilepaikasta yksin takasin hostellille. Bussiterminaalit sijjaitsee yleensa vahemman miellyttavissa kaupunginosissa, L.A mukaanlukien. Tamakin oli taynna lahinna paikallisia jengilaisia, kodittoman nakosia tyyppeja ja mun lisaksi tasan nolla yksin matkustavaa naista. Sain taakakseni myos noin 40-vuotiaan miehen, joka oli ilmeisesti aineissa ja oli kovin halukas tulemaan moikkaamaan mua Flagstaffiin. Se antoi mulle myos numeronsa ja annoin vastapalvelukseksi sille vaaran numeron, jotta paasisin siita eroon. Onneksi kyseinen tyyppi sentaan oli matkustamassa nyt eri paikkaan ja menossa kuulemma sen jalkeen Irakiin sotimaan, jos ei tule ongelmia, kun oli juuri vankilassa kuljetettuaan omien sanojensa mukaan sikareita Kuubasta. Jep jep. Just sellasta, mita haluaa kuulla kuuden aikaan aamulla nukuttuaan tunnin..

Matkustin Ausseissa melkein 10000km Greyhound-busseilla ja en voi paljon valittaa. Ihan sama juttu se ei ole taalla. Bussit houkuttaa enemman ns. toisen luokan kansalaisia, bussit on pirun kylmia ja taynna. Vessaan en halunnut edes tutustua. Se, etta omistaa lipun, ei valttamatta takaa istumapaikkaa. Olin tasta erittain mielissani odotettuani bussiin paasya toiseksi viimeisena jonossa. Mahduin kuitenkin bussiin normaalin oloisen englatilaispojan viereen, joka oli menossa samaan hostelliin kuin mina. Ehka puolessa valissa matkaa bussiin tuli enemman tilaa ja paasin pyoratuolipaikalle, jossa jalkatila on yli kaksinkertainen normaaliin verrattuna. Sain viereeni massiivisen kokoisen mustan jenkkimiehen, joka kuorsasi niin kovaa, etta edes mun Mp-kolmoset ei blokanneet sita. Viimeiset kolme tuntia sain onneksi nukuttua, kun sain itelleni kaksi penkkia.

Olisin voinut viipya L.A:ssa pidempaan, koska en tajunnut, etta projektit alkaa vasta tanaan tai huomenna. Luulin, ettei mulla ole tarpeeksi aikaa ostaa kaikki tarvittavia tavaroita, mutta toisin kavi. Kurssin vetajat on vieneet meita eri ostopaikkoihin parina paivana ja ehka noin 10:sta alkavasta projektista mun kohdalle osui sellainen, joka alkaa vasta huomenna. Sinansa tama oli hyva juttu, koska eilen tama yliopisto, jossa voin kayttaa nettia ilmaiseksi 2h paivassa, ei ollut auki Memorial Dayn takia. Kerkesin tanaan maksaa vuokran ja hoitaa muita asioita ennen projektin alkua. Netti on taalla kylla ihan valttamaton, koska kaytannossa kaikki projekti-infot kulkee netin valityksella. Ongelma vaan on siina, ettei nettikahviloita ole joka nurkan takana ja meidan asunnoilta kavelee yliopistolle tai keskustaan vahintaan 30 minuuttia, joka sinaansa Jenkkien mittakaavassa on vahan.

Sekavan ensimmaisen paivan jalkeen ACE vaikuttaa hyvalta. Ekana paivana meijat vaan jatettiin asunnolle ja kun asunnolla ei ollut ketaan muuta, kun mut sinne vietiin, olin aika pihalla. En tajua kuinka asunnoista ja muista Flagstaffissa tapahtuvista asioista vastaava Madalyn, joka mut asunnolle vei, on saanut tyonsa. Kyseinen henkilo on tosi sekava, epaorganisoitunut ja epasiisti, mutta Madalyn ei onneksi ole projekteissa mukana. Eniten mua edelleen pelottaa kuinka mun fyysinen kunto kestaa ekan projektin. Luultavasti projekti ei ole raskain kaikista verrattuna esimerkiksi aitojen rakentamiseen. Zion on kuitenkin yksi alueen hienoimmista kansallispuistoista, jota odotan todella. Se on tosin Utahin puolella eli eka ja vika paiva on lahinna matkustamista ja teltan pystyttamista. Siina valissa pitais sitte paiskia toita 60 tuntia, josta jokapaivainen vaellus tyopaikalle on noin 40 minuuttia. Tama mun tyoprojekti kestaa siis yhteensa 8 tyopaivaa ja projektin sisalto on paaasiassa rikkaruohojen kitkemista, torjuntaa ja uusien kasvien istuttamista :). Vahan alkaa jo jannittaa, mita tyo todellisuudessa on, mutta ilmeisesti fyysisesti hyvin raskasta. 6 paivaa ilman suihkua on myos varmasti kokemus!

Paivittelen blogia seuraavan kerran sitte, kunhan eka projekti on ohi. Ehka sillon saan myos kuvia ladattua :).

Eva