Eilen paattyi toinen projekti, joka yllatti mut positiivisesti. Aidanrakennus oli odotettua kevyempaa, koska aidanrakennukseen tarvittavat tolpat oli suurimmaksi osaksi jo valmiiksi maassa ja niiden iskeminen maahan on aidanrakennuksen raskaimpia osuuksia. Meidan tyopaikka oli huomattavasti korkemmalla kuin edellisella kerralla (n. 2000m korkeudessa), joten lampotilat oli huomattavasti edellista viileampia, joka oli erittain hyva asia. Aidanrakennukseen kuluvasta ajasta suurin osa meni rautalangan ja piikkinlangan vaantamiseen ja leikkaamiseen pihdeilla, jonka takia mun kadet sarki jarjettomasti eilisella kotimatkalla. Tanaan ei enaa tarvii kirjoittaa koneella naama irvessa. Nyt projektin jalkeen olen tyytyvainen, jos mun ei tarvii nahda rauta- ta piikkilankaa eika pihteja vahaan aikaan.

Erittain positiivinen juttu projektissa oli muut vapaaehtoiset. En ole pitkaan aikaan nauranut yhta paljon kuin tassa projektissa ja muutenkin juteltiin paljon enemman kuin edellisessa projektissa. Tahan osittain vaikutti se, etta yhta lukuunottamatta kaikkien kielitaito oli tosi hyva. Olen oikeastaan yllattynyt kuinka vahan ihmisten taytyy loppujen lopuksi englantia osata tanne tullakseen, vaikka yhtena hakuehtona oli se, etta pitaa osata englantia kohtalaisesti. Mun kamppis - espanjalainen Lourdes - on nyt ollut mun kanssa molemmissa projekteissa ja englannin ymmartaminen, saati puhuminen, tuottaa hanelle suuria vaikeuksia. Valilla tama on aika vakava turvallisuusseikka, koska meijan taytyy noudattaa toissa tiettyja saantoja. Itse karsisin myos koti-ikavasta, jos en pystyisi kommunikoimaan muiden kanssa.

Myos tassa projektissa paastiin useana paivana uimaan jokeen, joka helpotti huomattavasti suihkun puuttumisen aiheuttamaan hygieniaongelmaa. Talla kertaa joessa pystyi myos oikeesti uimaan eika vain seisomaan kuten edellisella kerralla, jolloin virtaus meinasi vieda mennessaan. Vaelluksia ei paasty talla kerralla tekemaan, joka sinaansa on saali, koska projekteissa ei nae yleensa kansallispuistojen parhainta puolta.

Meidan suositus on, etta vetta pitaisi juoda paivassa 6-8 litraa naissa olosuhteissa. Ekassa projektissa join tyopaivan aikan 4-5 litraa eli alle suositusten. Maara tuntui kuitenkin hyvalta enka huomannut mitaan nestehukan oireita. Tokassa projektissa tokavikana iltana sain kokea milta tuntuu, kun ei juo tarpeeksi vetta. Voin paluumatkalla pahoin ja karsin paasarysta. Illalla mua huimasi aivan alyttomasti ja mun koordinaatiokyky oli aika hukassa. En tajunnut epailla nestehukkaa, mutta pari pidemman aikaa projektissa ollutta tyttoa sanoi sen olevan aika selva nestehukka. Taytyy todella huolehtia, ettei sama tapahdu uudestaan, koska se oli kaikkea muuta kuin kivaa..

Mun seuraava projekti on New Mexicossa, talla kertaa joudun torjumaan rikkaruohoja spraylla eli tiedossa on ilmeisesti jumalattoman kemikaalisakin kantaminen selassa ja New Mexicon tukahduttava ilmasto. Hyvana puolena tassa reissussa on se, etta me ilmeisesti majoitutaan ilmastoituihin huoneisiin(!!), paastaan suihkuun joka paiva ja meijan valvoja Nick (sama, joka oli mun ekassa projektissa) on suunnitellut vievansa meita eri paikkoihin lahialueilla. Mm. ufokaupunki Roswell on ilmeisesti noin 20 minuutin ajomatkan paassa. Pidan Nickista valvojana erittain paljon, joten se on myos hyva asia. Nick on todella hyvin organisoitunut, tasmallinen ja mukava ja kaikki pitaa Nickia yhtena parhaimpana valvojana.

Huomenna lahdetaan Lourdesin ja parin muun projektissa olleen tyton kanssa Sedonaan, josta olen kuullut vaikuttuneita kommentteja. Ilmeisesti kyseinen paikka on hyvin kaunis ja otollinen vaelluksille. Pirun kuuma siella tietysti on verrattuna Flagstaffiin, koska tama on yli 2km korkeudessa ja lampotila pyorii koko ajan alle 30:ssa. Seuraava projekti alkaa jo maanantaina eli kovin montaa vapaapaivaa mulla ei kerkee olla, mutta palataan Sedonasta jo lauantai-iltana, koska porukan saksalainen tytto haluaa nahda Saksan fudismatsin :).

Paikallinen ilmasto hammentaa taalla viikottain. Ekana iltana Zionissa oli niin jumalaton tuuli, etta mentiin syomaan pizzeriaan, koska kokkaaminen ulkona hiekkamyrskyssa luultavasti paatyisi siihen, etta syotaisiin enemman hiekkaa kuin varsinaista ruokaa. Teltan pystyttaminen tuulessa oli myos erittain haastavaa - varsinkin kun maapera ei valttamatta ole teltan pystyttamiselle muutenkaan otollisin mahdollinen.

Flagstaffissa riehuu talla hetkella metsapalo, jonka sammuttaminen ei ole ihan yksinkertaista, koska kesakuussa taalla saadaan vetta keskimaarin 1cm. Flagstaffin kirkkaan sinisesta taivaasta osa on nyt ollut ilmeisesti jo muutaman paivan valkosen savun peitossa ja yksi ACE:n asuintaloista ei ole kovin kaukana metsapalosta. Meidan asunnolle matkaa on huomattavasti enemman, mutta toivon todella, etta metsapalo saadaan pian sammutettua. Taalla alkaa heinakuussa monsuunikausi eli vetta tulee sitten 5-6 kertaa enemman ja taalla kuulemma ukkostaa melkein paivittain. Viimeistaan sillon luulis metsapalon sammuvan.

Kirjoittelen lisaa joko ennen tai jalkeen projektin ja koitan saada vihdoin kuvia lisattya. Toivottavasti Suomessa on kaikki ok, koska en juuri kerkea seurata uutisia tms.